Tiimimme tuoreimmat ralliuutiset
Rallitiimimme Jani Salomaa & Jan Lönegren
Kilpailukautemme 2009
Muistorikkaimmat rallikuvamme
Mitä pikataipaleilla oikein tapahtuikaan
Ajatuksiamme ralliautoilusta ja sen ympäriltä
Nautinnolliset elämyspalvelumme
Kannusta ja kommentoi
Yhteistyökumppanit vauhdissamme mukana
Ota yhteyttä ja anna palautetta
 
Highslide JS
 
Highslide JS
 
Highslide JS
 
Highslide JS
 
Highslide JS
 
29.8.2010 - Futursoft Racing Teamille tuttu sijoitus Keravan SM-rallissa

Keravan Vartti SM-ralli päättyi riihimäkeläisen Futursoft Racing Teamin kannalta pettymykseen.

- Sijoitus oli se jo liiankin tuttu 11. Taitaa olla niin, että olemme suunnilleen jokaisessa kauden SM-rallissa olleet juuri tällä sijalla, tiimin ykkösohjaaja Jani Salomaa muistelee.

1 - Voisi tietysti ajatella niin, että se on tasoamme vastaava sijoitus, mutta ainakaan Keravalla se ei pitänyt paikkaansa. Kisa alkoi heti kehnosti, kun ensimmäisellä erikoiskokeella koimme rengasrikon. Ajoimme n. neljä kilometriä tyhjällä renkaalla, joten laskujemme mukaan heti avauksessa jäätiin reilut puoli minuuttia ylimääräistä, Salomaa laskee.

Rengasrikko latisti tunnelman, sillä lyhyessä kilpailussa menetettyjä sekunteja on vaikea kuroa kiinni.

- Kyllä siinä fiilis meni, kun tiesi, että tämä oli tässä. Lisäksi koko ensimmäisen lenkin ajan (kolme erikoiskoetta) automme turbo ei ahtanut kunnolla. Tehoa puuttui selvästi. Onneksi vika löytyi ensimmäisessä huollossa ja auto oli selvästi pirteämpi toisella lenkillä, Salomaa toteaa.

Huoltotauolla säädettiin myös auton jousitusta.

- Alustan säädöt eivät olleet aivan samat kuin torstain testissä, joten en saanut autoon luottoa. Tauolla takapäätä laskettiin ja pehmennettiin, mikä rauhoitti autoa ja vähensi sivuluisuja. Kaikki ensimmäisen lenkin takaiskut kuitenkin painoivat sen verran takaraivossa, etten edes loppulenkillä päässyt normaaliin vauhtiin, vaikka ajat selvästi paranivatkin, Salomaa vertaa.

- Ennen kauden päättävää Hyvinkään Finnsco-rallia on koko pakettia saatava parannettua. Auton ajettavuus pitää saada kohdalleen ja myös peliin on katsottava. Testata pitää paljon, jotta sekä auto että ajaminen saadaan normaalille tasolle, Salomaa summaa.

Vartti SM-rallin voittoon ajoi Marko Kakko Super 2000 -luokan Ford Fiestalla. Salomaa veikkaa, että nyt nähtiin ensimmäinen askel Super 2000 -autojen osalta.

- Super 2000 -autot antoivat nyt todella kovan myrskyvaroituksen. Kun ensi vuonna lisäksi kilpaillaan normaalilla huoltamobensiinillä, laskevat turboautojen tehot ja vääntö. Silloin Superit ovat suhteessa vielä vahvempia. Voi olla, että tulevaisuudessa on N-ryhmän autolla enää vaikea kenenkään menestyä, Salomaa miettii.

Hyvää Keravan osakilpailussa oli se, että ralli osoitti jälleen suosionsa. Reitillä oli yleisöä runsaasti.

- Varsinkin kilpailun päättänyt kaupunkierikoiskoe Keravan keskustassa oli menestys. Väkeä oli todella paljon ja tunnelma oli siinä mielessä hyvä. Minusta jokaisessa SM-rallissa pitää olla yleisö-EK, Salomaa painottaa.

- Kauden finaalissa Hyvinkäällä on varmasti myös hyvä tunnelma. Futursoft Racing Team järjestää sinne VIP-matkan, joten kiinnostuneet voivat ottaa minuun jo tässä vaiheessa yhteyttä, Salomaa vinkkaa.

Uutisarkistomme:0
- 27.08.2010 - Futursoft Racing Team taas "viivalla"
- 13.06.2010 - Futursoft Racing Team jäi pisteittä Kouvolassa
- 11.06.2010 - Futursoft Racing Team odottaa innolla kesän SM-avausta
- 24.05.2010 - Futursoft Racing Team teki hienon tuloksen Tallinnassa
- 16.05.2010 - Futursoft Racing Team piipahti Latviassa
- 12.05.2010 - Futursoft Racing Teamilla kansainvälinen urakka edessä
- 07.03.2010 - Futursoft Racing Teamilla vaisu kisa Joensuussa
- 04.03.2010 - Futursoft Racing Team valmis Joensuun koitokseen
- 21.02.2010 - Futursoft Racing Teamilla lyhyt kisa Mikkelissä
- 18.02.2010 - Jani Salomaa ja Toni Näsman valmistautuivat Mikkelin SM Vaakuna-ralliin
- 31.01.2010 - Futursoft Racing Teamin Jani Salomaa ja Jarno Ottman maaliin Tunturissa
- 29.01.2010 - Futursoft Racing Teamin autokunta virheittä maaliin Tunturissa
- 28.01.2010 - Futursoft Racing Team valmiina kauden starttiin
- 12.01.2010 - Jani Salomaa rallin SM-sarjaan Tommi Mäkinen Racingin Subarulla
- 07.12.2009 - Futursoft Racing Team valmistautuu rallin SM-kauteen 2010
- Kauden 2009 tiedotteet
Fututrsoftracing.com kotisivut on suunnitellut ja toteuttanut Plopcrew Productions - Digitaalisen median tuotantostudio - www.plopcrew.net